Oppimista kokeneilta
Heinistapaus – hankkeeseen sisältyy erilaisia oppimisen kokonaisuuksia, kuten tutustumista markkinoinnin menetelmiin, tapahtumien ja palvelujen yhteiskehittämiseen kokeneiden toimijoiden tapaamisilla, sekä asiantuntijoiden vinkkeihin palvelujen kehittämiseksi.
Messuvierailu on toteutettu Kuopiossa huhtikuun alussa Kallaves’j – messujen yhteydessä huhtikuun alussa, ja palvelumuotoilun työpaja pidettiin Varjentiini- salissa 28.4. Huomenna, eli 7.5. lähdetään vielä linja-autolla yhdessä tutustumaan kokeneisiin tapahtumatuottajiin Kesälahdelle, Puhokseen ja Liperiin.
Kevään ja kesän aikana jatkuvat Digituki – päivät aina maanantaisin, jolloin voi tulla kunnanvirastolle omien laitteiden kanssa, tai voimme järjestää pienryhmätilaisuuksia eri kylissä, eri aihepiireistä. Onpa pulmana vaikka puuttuvat kotisivut, tekniset ongelmat, mainosten tekemisen pulmat, somekanavien perustaminen tai käyttö, niin näihin on maksutonta tukea tarjolla. Olkaahan rohkeasti yhteyksissä!
Mood of Finland- materiaalit ja lisäkoulutukset
Ohessa Anu Nylundin Ideat tuotteiksi ja markkinoille – tilaisuuden materiaalit kaikille. Osallistujia oli tilaisuudessa mukavasti , ja vilkasta keskustelua käytiin monista aiheista.
Koska ryhmä oli varsin laaja-alainen ja erilaisia kiinnostuksenkohteita paljon, tämä koulutus näyttäytyy eräänlaisena kehittämistoiminnan läpileikkauksena palvelumuotoilun näkökulmasta. Monilla saattoi olla ihan spesifejäkin tarpeita, ja osa joutui poistumaan kesken, ennen vastuullisuus – ja sertifiointi – osioita. Jos teille jäi kysyttävää, ottakaa yhteyttä. Voin tulla käymään ja neuvomaan, opastamaan tarvittaessa eteenpäin, tai voidaan suunnitella uutta täsmäkoulutuspakettia.
Muutama ehdotus aiheiksi, jotka saattaisivat hyödyttää monia teistä: Erilaisten digivälineiden ja ilmaisohjelmien sekä mobiilisovellusten käyttö markkinoinnin ja yhteistoiminnan tukena, Palvelupolku osana yhteistapahtumia, Uudistava kehittämistapa koko yhteisön hyvinvointi huomioiden, Vastuullisuusviestintä ja sertifikaatit. Omia ehdotuksianne mielellään otan vastaan, ja pyrin järjestämään koulutustilaisuuksia toiveiden mukaan ennen hankkeen päättymistä (15.9. mennessä).