Markkinointia messuilla yhdessä
Kallavesj’ -messujen osasto 4.-6.4. Kuopiossa oli Heinäveden kunnan ja Pohjoisen Saimaan matkailualueen yhteinen esittäytymisareena kuopiolaisille messuvieraille. Messuilla kävi järjestäjän antaman tiedon mukaan 17500 kävijää. Heinistapaus – hankkeeseen kuului yhtenä osana markkinoinnin oppimista messuvierailulla, ja mukana olikin useita heinäveteläisiä yrityksiä omaa toimintaansa esille tuomassa. Yhdessä käytiin myös lauantaina aterialla, ja mietittiin hankkeeseen kuuluvien kesätapahtumien yhteistoteutuksen tapoja ja tapahtumien sisältöä.

Heinävedeltä mukana osastolla olivat Satamakahvila-ravintola Kermacotta, Valamon ja Lintulan luostarit, Kermankosken tanssilava ja kesäteatteri, Karvio Camping, Pappila Marjamäki ja Heinäveden muinaisseura. Muita Pohjoisen Saimaan matkailualueen edustajia Kuopiossa olivat Saariston puoti ja Liperin elämystapahtumat.
Heinäveden kuntaa ja hankkeita edustivat Marja Tiittanen, Anni Kauppila, Virpi Pakarinen ja Maarika Kasonen.
Paljon saatiin hyvää kokemusta, ja uusia oivalluksia sekä messuilla toimimiseen, että oman markkinointimateriaalin kehittämiseen.
Kyselytulokset
Kyselyssä oli kaksi kysymystä: Missä esitetyistä paikoista vastaaja on käynyt, ja missä aikoo käydä kesällä 2025. Vaihtoehdot olivat yrityksiä, jotka lahjoittivat jotakin palkinnoksi vastaajien kesken suoritettavaan arvontaan. Vastauksia saatiin 821 kpl.
Messuvieraiden kanssa keskustellessa kaikilla oli tunne, että alueemme aidosti kiinnosti osastolla kävijöitä, ja tämä heijastuu myös kyselytuloksista. Kesän aikana varmasti nähdään, millainen osa vierailua suunnittelevista kohteisiin saapuu. Alla kooste vastauksista. Teen myöhemmin vielä tarkempaa analyysia tulevia markkinointeja tukemaan.