Kiitos vuodesta 2025

Hyvää Joulua ja Entistä parempaa uutta vuotta

syys2

Katsaus vuodesta 2025

Vuosi 2025 oli todellinen tapahtumatoiminnan kehittämisvuosi. Tammikuussa, maaliskuussa ja huhtikuussa järjestettiin tapahtumien toteutukseen ja markkinointiin liittyviä, avoimia koulutuksia sekä opintomatkat lähikuntiin ja messumarkkinointiin Kuopioon. Kouluttajaksi kahteen tilaisuuteen saimme pitkän linjan matkailu- ja palvelukehittämisen asiantuntija Anu Nylundin, jolla on vahva kokemus alan koulutuksesta, yritysvalmennuksesta ja kehittämishankkeista.

 


Heinistapaus- hanke käynnistyi maaliskuulla, ja siinä tavoitteena oli oppia kunnan, yrittäjien ja yhdistysten yhteistyönä tuottamaan vetovoimaisia tapahtumia. Hankesuunnitelman mukaisesti toteutimme kalateemaisen kevättapahtuman, kesäisen perinnehenkisen laivanpassuutapahtuman ja kyliä yhdistävän messut ja kyläkierros – tapahtuman syksyn lähiruokapäivien yhteyteen. Hanke päättyi syyskuun lopussa, ja tänään tuli hyväksytty maksupäätöskin, eli toteutus oli hanketta rahoittaneen Pohjois-Karjalan maakuntaliiton mielestä onnistunut. Kokonaisuutena hankkeen toimenpiteisiin osallistui yli 60 yrityksen ja yhdistyksen joukko. Mahtava määrä aktiivisia ihmisiä mukana!

Mitä jäi mieleen vuodesta 2025?

Erityisesti tästä vuodesta näin kehittäjän näkökulmasta mieleen on jäänyt huikea yhdistysten aktivoituminen. Mukana yhteisessä kehittämistoiminnassa ovat olleet paitsi perinteisesti aktiiviset eläkeliitto ja muut tutut yhdistykset, myös lukuisa joukko uusia toimijoita. Lähes kaikki Heinäveden kyläkunnat, eli Kypärä-Viitalahti, Rummukkala-Polvijärvi, Pohjois-Heinäveden kylät, Palokki, Karvio-Lepikkomäki, Sarvikumpu, Vihtari, Kerma-Sappu-Pölläkkä ja Malkkila ovat olleet aktiivisesti esiin nostamassa oman alueensa toimintaa ja antaneet konkreettisia kehittämisehdotuksia. Lisäksi he ovat omalla osaamisellaan ja toiminnallaan olleet tukemassa toisten järjestämien tapahtumien toteutusta (Esim. Haywater, Kanavasoutu, Laivanpassuu, Messut, Pappilan 750 -vuotisjuhla ja monta muuta). Aktiivisuuden konkreettisena osoituksena näkyvät myös useiden kylä- ja muiden yhdistysten omat hankkeet ja tapahtumat. Heinävesi olikin Leader- rahoituksen osalta kärkikastia tänä vuonna. Lisäksi Pohjoisen Saimaan hankkeeseen osallistuneet yritykset ovat luoneet uusia palveluja ja uudenlaista kuntarajat ylittävää yhteistyötä matkailun puolella.

Yhdessä saimme myös toteutettua tapahtumatoimintaa ja hyvinvointia laajemmin tukevia viestinnän parannuksia, vaikka sillä saralla kehitettävää riittää reippaasti jatkossakin. Uudet tienvarsikyltit odottavat kevättä ja pystytystä, digitaaliset infotaulut torilla, satamassa ja kirjastolla ovat kaikille avoimesti käytettävissä omasta toiminnasta viestimiseen. Yrittäjille tämä on tarjonnut maksuttoman mainoskanavan (jatkuu maksuttomana maaliskuun loppuun) , yhdistyksille ja kunnalle toimintatiedotteille avoimen digitaalisen kanavan. Whatsapin tapahtumatiimi toimii yhteisen tapahtumasuunnittelun tukena ja palautetta tapahtumista ja kehittämisen tarpeista on kerätty monilla eri tavoilla. Nyt on siis jo hyvä perusrunko olemassa tiiviimmän vuorovaikutuksen ja kuntalaisten sekä kunnan välisen viestinnän parantamiseksi. Jatkossa teemme vielä enemmän töitä kuntalaisten äänen kuuluvaksi saamiseksi, ja keinoja tähän on pohdittava eri ryhmien kanssa yhdessä.

Kurkistus tulevaan vuoteen

Talven aikana valtuusto linjaa kehittämisen painopisteet paitsi tulevalle vuodelle, myös pidemmällä tähtäimellä. Kuntastrategian päivitys on parhaillaan käynnissä, ja siihen liittyvä avoin keskustelutilaisuus on Otto Kotilaisen koululla 8.1.klo 17. Strategiatyön kautta voidaan saada myös kehittämistoiminnalle yhtisesti hyväksytyt raamit. Niiden varassa työllä on selkeä suunta, konkreettiset toimenpiteet useammalle vuodelle, toiminnalle vastuutahot ja mittarit onnistumisen arviointiin.

Tässä vaiheessa onkin syytä ottaa keskusteluun myös yhteistoiminnan ja kumppanuuksien mallit jatkossa. Yhteisön kehittämistoiminta on hyvä saada jonkin yhdistyksen alle järjestäytyneenä toimintana nykyisen vapaamuotoisen tapahtumatiimin tueksi. Suunnitelmallisuus antaa toiminnalle neuvottelupohjan ja mallin kumppanuustoimintaan ja rahoituksen hankkimiseen ikuisten talkoiden sijaan. Heinävedellä on toiminut pienimuotoisesti matkailuyhdistys ry, joka voisi tätä roolia ottaa. Vaihtoehtona käytiin useamman tahon kanssa keskustelua myös mahdollisen kehittämisyhdistyksen toimintamallista. Nyt on aika kokoontua pohtimaan tätä toimintamallia yhdessä. Ensimmäinen, kaikille yrityksille ja yhdistyksille avoin tilaisuus tähän on tarjolla 13.1. klo 17 Heinäkissassa ennen Yrittäjien kokousta, jossa matkailuyhdistyksen edustajat ovat tavattavissa. Järjestetään tämän jälkeen toinen, laajempi kokoontuminen vielä yhdessä kylätoimijoiden ja muiden vapaaehtoisten kanssa. Löytäisimmekö kevyen, mutta napakan yhteistoimintamallin, jonka avulla voidaan jatkossa esimerkiksi toteuttaa  kuntalaisia, vapaa-ajan asukkaita ja vierailijoita palvelevia tapahtumia ja toimintaa?

Markkinointitoimia 2026

Heinävesi-esite ja messut

Heinävesi -esite on juuri lähtenyt painoon. Tällä kertaa teimme hyvin yleispiirteisen esitteen, jota voidaan jakaa kevättalvesta ensi syksyyn saakka. Koska juuri nyt ei ole mitään markkinointiin kytkettyä hanketoimintaa käynnissä, ei yksittäisten yritysten tietoja voi kunnan julkaisemiin esitteisiin laittaa. Tulevan kesän tapahtumalista päätapahtuien osalta on tähän laitettu ja se täydentyy nettisivuille ja pikkuesitteeseen vielä kevään aikana. Tapahtumia julkaistaan sitä mukaa Visit Heinävesi -sivuille, kun tietoja meille tulee.  Tätä esitettä jaetaan 15.-18.1. Helsingissä matkamessuilla ja se tulee tammikuun aikana jakeluun myös Heinäveden yrityksiin. Maaliskuun lopussa esite on jakelussa Kuopion Kallaves’j -messuilla.  Visit- sivujen palveluhakemiston rooli siis korostuu jatkossa, kun printtiaineistosta ohjataan sekä palveluhakemistoon, että tapahtumakalenteriin.

Yritys- ja yhdistystiedot – Tarkistus!

 

Palveluhakemisto yrityksille Visit- sivuilla säilyy edelleen. Nyt olisi erittäin tärkeää, että KAIKKI yrittäjät tarkistavat omat tietonsa täältä. Yhditysten tiedot ovat kunnan pääsivuilla, ja tarkistuspaikka täällä. Jos ETTE halua, että tietonne sivuilla ovat, ilmoita mahdollisimman pian virpi.pakarinen@heinavesi.fi. Näitä korjauksia on tehty pitkin vuotta 2025, mutta mitä ilmeisimmin virheitä siellä edelleen on.

Samoin, on erittäin tärkeää, että kaikilla olisi edes jokin itse ylläpidettävä osoitelähde netissä (Google- tiedot, somekanava tai www-sivut), mistä asiakas voi tarkistaa ajantasaiset yhteystiedot. Kunnan kanavista linkitämme aina näihin julkisiin lähteisiin.

Ensi kesän Haywater – festivaali ja vuosien 2027–2029 rallitapahtumat nostavat yritystemme ja yhdistystemme näkyvyyttä todella paljon, jos niiden tiedot vain ovat olemassa netissä, ja ne pitävät paikkaansa. Siitä huolimatta, että oma asiakaskunta on ehkä vakiintunut, eikä markkinointitarvetta ole, tätä kannattaa pohtia: Jos vaikka olisi toiveissa löytää yritykselle jatkaja, liiketoiminnalle tai kiinteistölle ostaja, niin näkyvyys ja oma viestintäaktiivisuus on ensiarvoisen tärkeää kiinnostavuuden kannalta.

Jos tietojen päivitys tai nettiin vieminen tuottaa vaikeuksia, laittakaa viestiä virpi.pakarinen@heinavesi.fi. Keksitään keinot miten kaikille saadaan varmasti tarpeelliset kanavat ja osaaminen niiden päivtykseen kuntoon. 

 

Asumaan Heinävedelle?

Kunta on hakenut mukaan Itä-Suomen yliopiston Ruralise -tutkimushankkeeseen, jossa haetaan uusia keinoja maaseutuasumisen mahdollisuuksien esiin nostamiseen ja vahvistamiseen. Minulle on tullut lukuisia pyyntöjä liittyen esimerkiksi ’Autiotalojen asuntomessut’ – tyyppisestä tapahtumasta, jossa markkinoidaan vuokrattavia ja myytäviä kiinteistöjä. Olen saanut vihjeitä muutamista kohteista, mutta tietoja ja kuvia en yhdestäkään. Kirkonkylässä asuminen ei ehkä kaupungista maalle muuttajaa aina kiinnosta, vaan edulliset ja remontoitavat talot. Kuinkahan saisimme nettisivuille tehtyä tällaisen katalogin, jossa olisivat paitsi ne rivi- ja kerrostalokohteet, myös talot? Tämä Heinispro – sivusto sisältää mahdollisuuden esitellä kohteet, ja tähän esittelyyn voidaan lähettää linkit  kohteista kiinnostuneille. Tämä(kin) on aihe, josta täytyy tulevan vuoden aikana keskustella laajemmin: onko meiä myytävää tai vuokrattavaa, ja kuinka kohteet voidaan nostaa näkyviin ilman isoa vaivaa ja kustannusta?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top